Luopumisen surua ja iloa

Me suuret vuosina 1945-1950 syntyneet ikäluokat täytimme aikanaan kansakoulut, kilpailimme oppikoulupaikoista ja kouluttauduimme ilman opintotukea opintolainojen varassa. Töitäkin oli hyvin tarjolla työelämään tullessamme, vaikka ei juuri kotiseuduillamme. Mutta olimme valmiit muuttamaan, osa  jopa Ruotsiin asti.

Kesämökki edusti meille paluumuuttoa vanhalle kotiseudulle. Mökkinaapuriksi tuli saman ikäluokan Heikki, joka oli myös Kuhmoisista. Naapurin Heikki neuvoi ja auttoi osaavampana naapuriaan monissa käytännön asioissa. Sitten Heikin puoliso kuoli, Heikin hyväntuulinen puuhastelu naapurista lakkasi kuulumasta ja mökki tuli myyntiin. Tuntui, että jokin aikakausi oli päättymässä.

Jäädessäni eläkkeelle suunnittelin, miten mökillä asutaan entistä enemmän ja sen varustetasoa parannetaan. Omakotitalo Lahdessa ja vaimon puutarhapalsta kaupungissa sitoivat kuitenkin entistä enemmän sinne.  Oli tultu elämänvaiheeseen, jossa yöpymisvuorokausien määrä ei lähtenytkään nousuun eläkeajan koittaessa, vaan päinvastoin aleni vuosi vuodelta. Niinpä päädyimme samaan ratkaisuun kuin naapurimme. Netissä olevista myynti-ilmoituksista päätellen me suuret ikäluokat olemme taas samassa veneessä. Oli kieltämättä pettymys, ettei mökkeilyllä ollut riittävää vetovoimaa omiin lapsiin.

Luopumisen suru alkoi siitä hetkestä, kun myyntipäätös tehtiin. Mökillä aika on menettänyt merkityksensä. Voi muistaa, miten tuo tehtiin tai jäi tekemättä kolme- tai neljäkymmentä vuotta sitten. Kahden sukupolven lapset ovat uineet ja onkineet mökillä. Kymmenvuotias Roni kysyy, missä me nyt ongimme, kun vaari myy mökin. Monet muistot liittyvät yhteiseen puuhastellun vanhempien kanssa ja moniin jo rajan taakse siirtyneisiin mökkivieraisiin, joiden tunnelmia voi lukea mökkikirjasta. Mökki on ollut pitkäaikaisin side johonkin paikkaan maan päällä. Mieleen muistuu ilo hyvien marjapaikkojen löytymisestä ja unohtumaton rantasaunan löyly, kun marjastajat ovat väsyneenä palanneet mökille. Muistuu hiljaisuuden puhuttelu, kun mökin työleiri on antanut sille aikaa. 

Luopumisen iloa on, kun tulevien syystalven myrskyjen tullessa ei tarvitse ajatella mökin pakastimessa olevien marjojen säilymistä sähkökatkon aikana.  Keväällä ei tarvitse pohtia, milloin ehditään mökille kevätsiivousta tekemään ja toteamaan, mikä ei talven jäljeltä toimi.  Luopuessaan ymmärtää sen kaiken arvon, mitä elämässään on kohdannut. Kuhmoinen ei unohdu.                                                                                                        

Pentti Rauhala
14.8.2019